Taide tienä erilaisuuden kohtaamiseen

Taiteen harjoittaminen ja kokeminen antaa mahdollisuuden ymmärtämisen taidon sellaiseen kehittämiseen, joka ei kehity tiedolla. Epävarmuuden kohtaamisessa puolestaan tarvitaan sellaisia taitoja, jotka eivät kehity tiedon kautta, vaan ne muovautuvat ainoastaan jatkuvalla harjoittelulla.

Arvelen, että taiteen funktio nyky-yhteiskunnan toiminnassa on tärkeä, suoranainen välttämättömyys. Funktio on loogisesti johdettavissa taiteen tehtävistä tiedon- ja todellisuuskäsityksen muodostumisessa. Taiteen tulee olla tavalla tai toisella erikoislaatuista. Sen harjoittaminen ja siihen eläytyminen vaatii ja vahvistaa erilaisten ilmiöiden yksilöllistä tulkintakykyä. Taide siis auttaa näkemään maailmaa erilaisin tavoin. Taiteilija esittää kuvaamastaan kohteesta oman ainoalaatuisen näkemyksensä. Hän näkee maailman mahdollisimman suoraan, ilman hyödyn pyydettä. Tämän tähden kukin taiteilija myös viestittää maailmasta toisenlaisia asioita kuin ns. tavalliset ihmiset. Hän luo käsityksensä maailmasta nopeammin ja herkemmin kuin muut.

Kun ihmisessä vahvistuu taiteen harjoituksen ja taiteen eläytymisen kautta kyky ymmärtää erilaisuutta ja tulkita samanlaisia ilmiöitä toisistaan poikkeavin tavoin, samalla kehittyvät yhteiskunnalle tärkeät suvaitsevaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen. Yhteiskunnallisessa mielessä nämä taas ovat vastakohtia esimerkiksi rasismille ja monokulttuurisuudelle, aikakautemme kahdelle globaalisti merkittävälle eriarvoisuuden ilmentymälle. Edward Said kirjoittaa teoksessaan Ajattelevan ihmisen vastuu: ”Tällä hetkellä on liikkeellä enemmän suvaitsemattomuutta ja äänekästä ehdottomuutta kuin mitä mikään järjestelmä voisi käsitellä.”

Yhteiskunta, joka sanoo suosivansa suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja demokratiaa, mutta samaan aikaan vähentää taide-opetusta eikä huolehdi taiteilijoiden toimintaedellytyksistä, heikentää kansalaistensa erilaisuuden ymmärtämisen valmiuksia. Ellei valmius kunnioittaa ihmisten ja ilmiöiden erilaisuutta harjaannu jatkuvan taiteenharjoituksen ja kokemisen kautta jokapäiväisissä yhteyksissä, ei esimerkiksi muiden kulttuurien kunnioitusta voida lisätä joillakin tietoiskuilla. Näin siksi, että tieto ei ”mene perille”, jos taito hyväksyä asioiden erilainen ilmaisu ja tulkinta ei ole kehittynyt. Taito kehittyy harjoittelulla eivätkä tietoiskut mitenkään korvaa taitoa tai edesauta ymmärryksen lisääntymistä.

Todellisuuden kolmesta ikkunasta – tieteen, etiikan ja taiteen makroparadigmasta – juuri taide vaatii tekemistä ja toimintaa. Tämä kaikkein haurain ja herkkävireisin inhimillinen alue ilmenee ja koetaan aina vain jonkin konkreettisen toiminnan tuloksen ja harjoittamisen kautta. Aikamme yhteiskunnassa toimintakyvyn heikkeneminen on suuri ongelma: medikalisoimme pulmat, joiden ratkaisu vaatisi vain teon tekemisen ja toiston. Taide voikin olla ensi askel monien vaikeuksien poistajana juuri teon vaatimuksellaan.

Taideteoksen laatu syntyy siitä totuudellisuudesta, jolla tapahtuminen, kokeminen ja tekeminen sekä niihin kaikkiin sisältyvä ajan ulottuvuus teoksessa kietoutuu yhteen. Yhteenkietoutumisen täydellisyys, totuudellisuus, liikuttaa taidetta kokevan ihmisen koko olemusta. Tämä olemuksen moniaistimellinen liikuttaminen on taiteen syvin tehtävä. Taiteellisten elämysten toisto on yksi ja ehkä tärkein tie siihen, että minä itsekeskeisenä persoonana katoaa ja liikahtaa todellisuuden tapahtumavirtaa elävään ja siihen teoillaan vaikuttavaan minättömyyteen.

Lue lisää Jaana Venkulan kirjasta ”Taiteen välttämättömyydestä”, jonka uusintapainoksen on julkaissut Lyhty ry, (Alkuperäinen kustantaja Kirjapaja Oy.)